Perjantain pistejahti Kokkolassa – KOOVEE hakee kauden avausvoittoaan Hermeksestä

KOOVEElle hiihtolomaviikko pitää sisällään kylläkin reissun pohjoiseen, mutta mistään lomailusta ei kuitenkaan ole kyse. Tänään alkavan matkan ensimmäinen stoppi on Kokkolassa, missä sarjassa viidentenä oleva Hermes isännöi yhdeksäntenä majailevaa KOOVEEta.

Molemmat joukkueet lähtevät kamppailuun kahden tappion putkessa. Hermes aloitti viime viikon hakemalla TUTO:sta vierasvoiton, mutta sen jälkeen koki tappiot niin FPS:lle vieraissa kuin Kiekko-Pojille kotonaan.

Kokkolalaisten tehokkaimmat pelaajat ovat olleet pistepörssin viides Aleksi Antti-Roiko (21+29), Eppu Karevaara (17+22) sekä puolustaja Aapo Ahola (7+29). Torjuntavastuu on ollut pääosin KOOVEEstakin tutun Kristian Tammisen (91.81%) harteilla.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella jo kahdesti, Hermeksen voittaessa molemmat kamppailut. Tämän iltaisen ottelun jälkeen saapuu Hermes vielä kertaalleen Hakametsään, joten KOOVEE mielellään tasottaisi kauden keskinäiset otteluvoitot.

KOOVEEn viime viikko noudatteli samanlaista rytmiä mitä Hermekselläkin. Viikko alkoi kotivoitolla FPS:sta, jolle kuitenkin kärsittiin myös vierastappio ja KeuPa HT:kin onnistui hakemaan täydet pisteet Hakametsästä. Alkuviikosta valmentaja Juha Juujärvi peräänkuuluttikin joukkueelta tasaisempia otteita, mikäli kautta on tarkoitus mahdollisimman pitkälle jatkaa.

Kevättalven flunssa-aalto kiusaa KOOVEEta tällä viikolla. Varsinkin hyökkääjät ovat joutuneet pöpöjen armoille ja osa mukaan lähtevistä pelaajista on “tarkkailun” alla ja nessupaketti tiiviisti kainalossa. KOOVEE on kaukana vanhasta Helkaman polkupyörämainoksesta, jossa sloganina oli “Vain pakki puuttuu”. KOOVEElla kun on tänään peräti yhdeksän puolustajaa kokoonpanossa! Jotain positiivistakin kokoonpanossa on, kun Markus Västilä palaa vihdoin miehistöön.

Kiekko putoaa Kokkolan jäähallissa jäähän klo 18.30 ja kotisohville ottelun tarjoaa suorana ja asiantuntevasti selostettuna C More -palvelu. Viritä vastaanottimesi oikealle kanavalle, ota hyvä asento ja nauti viihdyttävästä jääkiekko-ottelusta KOOVEEta kannustaen!