Pienin muutoksin TUTO:a kaatamaan – uusi maalivahti testissä

Taival Suomen Cupissa päättyi sekä KOOVEElla että TUTO:lla kahden ottelun jälkeen, joten valmistautuminen kahden viikon päästä alkavaan Mestiksen runkosarjaan jatkuu harjoituspeleillä.

TUTO on syksyllä pelannut kuusi ottelua, joista vain yhden he ovat hävinneet. Harmittavasti tuo KeuPa HT:lle kärsitty tappio pudotti heidät cupista pois. Voitot ovat puolestaan tulleet kahdesti FPS:ta sekä kertaalleen K-Espoosta ja Kaarina Indianista.

Harjoituspelien tehokkaimmat turkuliaset ovat olleet ranskalaishyökkääjä Robin Colomban sekä pitkän linjan tutolainen Juho Virtanen. Maalinsuulla torjuntavastuun ovat jakaneet Emil Vuorio ja Tuomas Aalto.

KOOVEEn maalinsuulla nähdään tänään uusi kasvo, kun joukkue testaa 22-vuotiasta virolaisvahti Conrad Mölderiä. Viime kaudella Puolassa pelannut Mölder on aikaisemmin pelannut Mestistä juurikin TUTO:n riveissä. Kokemusta löytyy myös Sportin, Pelicansin sekä HIFK:n juniorijoukkueista. Reima-Ville Roosin loukatessa hieman itseään viime ottelussa tarve uudelle maalivahdille tuli ajankohtaiseksi.

Puolustuksessa tapahtuu yksi muutos, kun Adam Wolin korvaa tänään Markus Västilän. Tänäänkin mennään seitsemällä pakilla, jotka muodostavat parit näin:

18 Wehmas Jeremi – 23 Hänninen Jami

7 Kantola Oskari – 36 Ruusu Elias

12 Hautala Matias – 5 Hällfors Kalle

42 Wolin Adam

Hyökkäyksessäkin nähdään ainoastaan yksi muutos, kun Jesse Nyppeli tekee tilaa Okko Kangasniemelle. Neljä ratkaisukykyistä ketjua näyttävät tänään tältä:

15 Markkula Samu – 27 Hakanen Santtu – 26 Kangasniemi Okko

28 Metsänen Verneri – 55 Iso-Mustajärvi Tomi – 72 Sillanpää Santeri

8 Nieminen Ville – 17 Kinnari Aku – 20 Aalto Santeri

52 Ojala Aleksi – 16 Aho Perttu – 21 Kivimäki Jere

Ottelu alkaa Hakametsässä tuttuun tapaan klo 18.30. Ilmainen sissänpääsy, joten saavu paikalle ja ota ystäväsikin mukaan.

Muista myös edullinen kausikorttitarjous 99€. Sen saat kätevästi tilattua https://www.lippu.fi/artist/koovee/