Rovaniemeltä irtosi vain piste – vapaa viikonloppu tulee tarpeeseen

RoKi -KOOVEE 4 – 3 (1-0, 0-3, 2-0, 0-0, 0-0) VL

Sarjassa kahdeksantena majaillut RoKi pääsi isännöimään neljäntenä ollutta KOOVEEta kotihallissaan eli Kirnussa. KOOVEElla oli raskas viikko takana ja tiukka vääntö eilen Kajaanissa, kun taas RoKi pääsi otteluun hyvin levänneenä.

Avauserä:

RoKi hallitsi erää ja KOOVEEn kohtaloksi jäi jälleen tiivis oman maalin puolustus. Siinä joukkue onnistuikin hyvin ja jälleen kerran loistava maalivahti Samu Pakarinen esitti taidokkaita torjuntojaan.

Vajaa viisi minuuttia ennen taukosummeria RoKi pääsi kuitenkin 3-1 vastahyökkäykseen, ja Valtteri Suni pääsi lopulta leveästä poikittaissyötöstä viemään kotijoukkueen johtoon.

Molemmilla joukkueilla oli yksi ylivoimamahdollisuus, joista ei kuitenkaan maaleja syntynyt. Sami Suni kotijoukkueen maalilla torjui kuusi kertaa,kun Pakariselle niitä kertyi tuplasti enemmän eli 12.

Toinen erä:

Toinen erä on tällä kaudella ollut KOOVEElle vaikea erä, tänään se kuitenkin oli todella hyvä. Tosin erän alussa ei kahden miehen ylivoimaa joukkue pystynyt hyödyntämään. Tasoitusosuma saatiin kuitenkin aikaiseksi, kun Aleksi Ojala ohjasi Oskari Kantolan syötön ohi hölmistyneen Sunin. Toinen syöttöpiste annettiin Verneri Metsäselle.

Johtoon KOOVEE nousi nelisen minuuttia ennen erän loppumistaja todella hienolla osumalla. Okko Kangasniemi ja Samu Markkula petasivat Aku Kinnarille vapaan paikan takatolpalle. Kolmas osuma syntyi heti 40 sekunnin jälkeen ja sen viimeisteli Santeri Sillanpää ohjaamalla aivan maalin edestä Metsäsen ja Markus Västilän maalille toimittaman kiekon.

Kolmas erä:

RoKi:n päävalmentaja Maso Lehtonen oli osannut jälleen kerran psyykata joukkueensa hurjaan takaa-ajoon kolmanteen erään. Kotijoukkue tarvitsi vain kolme ja puoliminuuttia tasoittaaksen ottelun. Ensin Tom Grönblom laukoi maskin takaa kavennuksen ja hetkeä myöhemmin asialla oli Heikki Huttunen.

Molemmilla joukkueillaoli omat paikkansa ratkaista ottelu varsinaisella peliajalla, mutta niin Pakarinen kuin Suni torjuivat mallikkaasti ja siirsivät ratkaisua eteenpäin.

Jatkoaika:

Viisi minuuttinen oli melkoisen kaksijakoinen. KOOVEE piti kiekkoa ensimmäiset kaksi japuoli minuuttia hyvinkin varovaisesti hallussaan, vailla kunnollista maalintekopaikkaa. Loppu mentiikin RoKi:n komennossa, jolla olikin muutama ihan hyvä paikka ratkaista ottelu. Pakarinen ja tiivis puolustus piti kuitenkin pintansa.

Voittomaalikilpailu:

Ratkaisuun vaadittiin kahdeksan paria, ennen kuin Arttu Rämö lopulta ratkaisi lisäpisteen kotijoukkueelle. KOOVEElta onnistuivat kertaalleen Kangasniemi sekä Kantola, mutta kolmatta osumaa ei onnistuttu tekemään.

Yhteenveto:

Raskas viikko näkyi pelaamisessa, vaikka tänään nähtiinkin viikon parasta KOOVEEta. Puolustus-ja maalivahtipelaaminen toimii mallikkaasti,mutta edelleen hyökkäyspeliin kaivataa terävyyttä lisää.

Kahden maalin johtoaseman hukkaaminen on tietenkin huono asia, mutta toisaalta kotijoukkue pääsi hurmioon kolmannen erän alussa ja lähes 1400-päinen kotiyleisö läpsyttimineen piti huumaa yllä.

Pitkän kotimatkan jälkeen joukkueella on ansaittu viikonloppuvapaa. Maanantaina tarkistetaan sairastuvalla vielä olleiden kohtalo ja valmistaudutaan tiistain kotiotteluun TUTO:a vastaan.