RUNKOSARJA PÄÄTTYY HEINOLASSA

Ottelun lopputuloksella ei ole mitään merkitystä, sillä kummallakaan joukkueella ei ole mahdollisuutta sarjatilannettaan muuttaa. Hyvänä harjoitusotteluna se kuitenkin toimiin viikon päästä alkaviin karsintaotteluihin.

KOOVEEn kolmen pisteen voitto kuihtui kuusi sekuntia ennen päätössummeria katkeraan yhteen pisteeseen, kun TUTO nappasi keskiviikkona voittolaukauskilpailussa voiton ja kaksi pistettä. Dynamon peli oli paljonkin parantunut edellisviikon kompuroinnista, mutta vielä toki riittää parannettavaakin.

Uusitut kentälliset toimivat varsinkin hyökkäyspelissä mallikkaasti. Hyökkäysketjut pystyvät luomaan tilanteita ja varsinkin nopeat vastaiskut ovat KOOVEElta erittäin vaarallisia. Erikoistilannepelaaminen on myös erittäin mallikasta, joten parannuksen paikka on omalla alueella pelaamisessa. Vastustajien pitkissä hyökkäyksissä viisikkopuolustaminen vielä jonkin verran katoaa, mutta tässäkin suhteessa parannusta kauden aikana on tullut.

Peliitat lopulta hävisivät kamppailun suorasta säilymisestä vahvaan kevätvireeseen päässeelle IPK:lle. Peliittojen oma peli on ollut kevätkaudella erittäin ailahtelevaa ja varsinkin viime viikot ovat olleet heille hankalia. Joukkueen ongelmana on koko kauden ollut tehottomuus, ja se onkin vähiten maaleja tehnyt joukkue Mestiksen runkosarjassa.

Puolustuspelaaminen sen sijaan on ollut huomattavasti parempaa ja sen avulla joukkue pitkään näytti pysyvänkin karsintojen ulkopuolella. Joukkue pelasi edellisen kerran lauantaina, joten se pääsee hyvin levänneenä isännöimään KOOVEEta. Edellisessä ottelussa Peliitat kaatoivat RoKin. selvästi 5-1-

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa Mestiksessä tällä kaudella kolmasti. KOOVEE on kaikki ottelut voittanut ja mieliin on jäänyt varsinkin kauden ensimmäinen kohtaaminen Heinolassa. Tuolloin Dynamo iski avauserässä reilussa neljässä minuutissa peräti viisi ylivoimamaalia!

KOOVEE edelliset ottelut

Peliitat edelliset ottelut

Edelliset keskinäiset ottelut

KOOVEE – TUTO 4 -5 vl

Peliitat – RoKi 5 – 1

KOOVEE – Peliitat 5 – 0

KOOVEE – SaPKo 1 – 6

Jokipojat – Peliitat 5 – 2

KOOVEE – Peliitat 3 – 2

KOOVEE – KeuPa HT 2 – 5

IPK – Peliitat 4 -2

Peliitat – KOOVEE 1 – 6

KOOVEE – Hermes 3 – 2

KeuPa HT – Peliitat 2 – 4

 

KiVa – KOOVEE 1 – 3

Peliitat – KiVa 2 – 3

 

 

KOOVEEn pistekärki

Peliitat pistekärki

Vili-Jesper Koivula 24 + 16 = 40

Pasi Kouvalainen 13 + 13 = 26

Ville Saloranta 17 + 21 = 38

Mikko Laine 9 + 12 = 21

Julius Valtonen 13 + 16 = 29

Roope Mäkitalo 8 + 13 = 21

Erik Ahopelto 5 + 20 = 25

Santeri Koponen 4 + 17 = 21

Riku Sihvonen 9 + 13 = 22

Atte Antinaho 10 + 10 =20

 

Seuraa heitä:

Julius Valtonen, KOOVEE: Vauhdikas hyökkääjä, joka nauttii Taikurin syötöistä

Joni Mäkelä, KOOVEE: Tehokas puolustaja, joka on parantanut peliään läpi kauden

Ville Saloranta, KOOVEE: Vaarallinen viimeistelijä löytänyt kemian uusien ketjukavereiden kanssa

Santeri Koponen, Peliitat: Nuori puolustajalupaus on joukkueensa parhaimmistoa

Roope Mäkitalo, Peliitat: Toisen polven kiekkoilija iskee tärkeitä maaleja

Atte Antinaho, Peliitat: Pelaa läpimurtokauttaan

 

Veikkauksen kertoimet:

1 – 1,75

X – 4,60

2 – 3,25

Panokseton ottelu, jossa luotetaan isäntien haluavan voittoa enemmän kotiyleisönsä edessä. KOOVEElla on ollut hiukan ongelmia motivaation löytämisessä näihin otteluihin, joten kyllähän tuo aivan perusteltua on. Ehkä lähtisin itse kokeilemaan tuota ristiä, sillä se kerroin houkuttelee eniten

 

 

Ottelu pelataan Heinolassa klo 18:30 alkaen.

Katsottavissa Elisa Viihde Sport 5-kanavalta. Lähetys alkaa klo 18:20

KOOVEE aloittaa karsinnat kotonaan lauantaina 23.3.

Tervetuloa kannustamaan KOOVEE silloin kotivoittoon!