Tällä viikolla K-Vantaa kohdataan kahdesti

KOOVEEn kausi Mestiksessä on alkanut mukavasti kahdella voitolla. Sarjan avauksessa Hakametsässä kaatui TUTO ja vieraissa haettiin täydet pisteet sarjanousija FPS:ltä Forssasta. K-Vantaa on niin ikään kaksi peliä ehtinyt pelata, joista saaliina on murskavoitto FPS:stä sekä niukka tappio toiselle sarjanousijalle eli K-Espoolle.

KOOVEEn tehokkain pelaaja on toistaiseksi ollut kanadalainen Liam Finlay, joka on kerännyt tehot 2+2. Myös Joona Koppanen on napsinut mukavasti pisteitä, hänellä kasassa nyt 1+2. Puolustajista Olli-Petteri Viinikainen on kellottanut isoimmat minuutit ja kiittänyt luottamuksesta laukomalla yhden maalinkin. Maalissa Kimmo Rautiainen on torjunut molemmat ottelut totutun luotettavasti, hänen torjuntaprosenttinsa on 93,85%.

Liam Finlay on monella tapaa mielenkiintoinen seurattava

Vantaalaisten tehokkain on ollut viime kaudella KOOVEEn paidassa viillettänyt Juho Jokiharju, jonka tehot 2+1 riittävät lohipaitojen pistepörssin kärkeen. Puolustajista eniten vastuuta on annettu Tanskasta takaisin Suomeen muuttaneelle Christian Silfverille, jonka odotetaan nousevan sarjan kärkipuolustajien joukkoon. Maalinsuulla on vastuu jaettu toistaiseksi tasan Samuel Jukurin sekä Waltteri Ignatjewin kanssa. Tamperelaisittain mielenkiintoisia seurattavia ovat myöskin hyökkääjät Matias Sointu ja Julius Valtonen.

KOOVEEn päävalmentaja Juuso Hahl on suhteellisen tyytyväinen sarjan alkuun, vaikka toki aina asiat voisi olla paremminkin. Sarjan kynnyksellä saapuneet vahvistukset herättävät mielenkiintoa joukkuetta kohtaan koko kiekkoilevassa Suomessa, mistä Juuso on myös mielissään.

Kyllähän tässä tyytyväisiä ollaan täyteen pistepottiin, mutta toki onhan pelissä vielä paljon petrattavaakin. Varsinkinkin puolustus-ja erikoistilannepelaaminen on meillä ollut mallikasta. Meidän kanadalaiset (Liam Finlay, Colton Kerfoot) ovat aloittaneet sillä tasolla, mitä heiltä osattiin odottaakin. Sopeutusmisaika on ollut melkoisen lyhyttä, mutta takuulla he pystyvät vielä paljonkin parantamaan. Hienoa on myös se, että NHL:stä lainalla oleva (Joona ) Koppanen päätti pelata kasvattajaseurassaan tänä poikkeuksellisena aikana. Hän tuo meille ehdottomasti laatua joka osa-alueelle. “

Joona Koppanen tuo taitoa ja fyysisyttä kasvattajaseuransa riveihin

Loppuviikosta kahdesti vastaan luisteleva K-Vantaa kuuluu Juuson mukaan Mestiksen kärkipään joukkueisiin. Koronatilanteen vuoksi pelaajaliikennettä yhteistyöseurojen kanssa ei toistaiseksi nähdä, joten kokoonpanoissa ei kovin paljoa muutoksia nähdä.

“K-Vantaa lukeutuu mielestäni Mestiksen top-4 joukkueisiin. Heillä on todella vahva pelaajamateriaali, joten kyllä meiltä vaaditaan omaa korkean tason pelaamista tällä viikolla. Vastustaja ei ole mitenkään ylitsepääsemätön, mutta todella kova kuitenkin. Mielenkiintoiset pelit on kyllä luvassa. Liigan ohjeistuksien mukaan nyt mennään eli pelaajaliikenne on rauhoitettu Ilveksen suuntaan. Onneksi meillä on hyvä ja laaja rosteri käytössä itselläkin, joten ei tässä mitään hätää ole. Olemme päättäneet, ettei asialle uhrata nyt ajatuksia eikä voimavaroja, vaan keskitytään tekemään töitä mahdollisimman laadukkaasti tässä ja nyt. Onhan se harjoittelun kannalta hyvä, että koko ajan on samat pelaajat hiomassa taktisia harjoituksia, mutta ainahan sitä valmentaja kuitenkin toivoo lisää vaihtoehtoja varsinkin peleihin.”

Juuso Hahl on saanut KOOVEEn pelin kulkemaan heti sarjan alussa

Torstaina joukkueet kohtaavat klo 18.30 Hakametsässä ja lauantaina klo 17.00 Vantaalla.

Kotiottelun liput ostettavissa ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-k-vantaa-2020-1

Pidetään kaikki yhdessä korona loitolla ja varmistetaan sarjojen pelaaminen eli muista:

  • ÄLÄ SAAVU SAIRAANA HALLILLE
  • HUOLEHDI KÄSIHYGIENIASTA
  • MUISTA TURVAVÄLI 1-2 M MYÖS KÄYTÄVILLÄ
  • HUOMIOTHAN TURVAVÄLIN MYÖS KATSOMOSSA ISTUESSASI
  • YSKI JA AIVASTA AINA HIHAASI
  • SUOJAMASKIN KÄYTTÄMINEN ON ERITTÄIN SUOSITELTAVAA
  • SUOSITTELEMME KORONAVILKUN KÄYTTÖÄ