Tänään hyökätään Hokin kimppuun Kajaanissa

Loppuviikon vieraskiertue alkaa tänään Kajaanista, jossa sarjan jumbona majaileva Hokki isännöi kolmantena olevaa KOOVEEta. Sairastuvalta alkaa mukavasti palailemaan pelaajia, joten kolmea pistettä joukkue tänään vahvasti tavoittelee.

Hokki on toistaiseksi voittanut ainoastaan kertaalleen, mikä ei varmastikaan tyydytä kovin odotuksin kauteen lähteneitä kajaanilaisia. Tänään Hokki pääsee hyvin levänneenä KOOVEEta isännöimään, sillä heidän edellinen pelinsä oli lauantaina.

Kotijoukkue lähtee otteluun kolmen tappion putkessa. K-Vantaalta, KeuPa HT:ltä ja Hermekseltä ei kajaanilaisille jäänyt pistettäkään, edellisen kerran Hokki oli pisteillä kaksi viikkoa takaperin voitettuaan TUTO Hockeyn kotonaan.

Hokin parhaat pistemiehet ovat olleet Valtteri Niemi (4+6), Tuomas Komulainen (2+4) sekä Janne Jokinen (2+4). Maalinsuulla Patrik Koivisto (85.61%) on kantanut päävastuun ja Alex Mäkelälle (79.03%) on jäänyt vajaat kaksi ottelua pelattavaa.

KOOVEE taisteli tiistaina sarjakärki K-Espoolta pisteen, eikä täysi pistepottikaan ollut kaukana. Nyt sairastuvalta on palannut lisää pelaajia ja KOOVEE on valmis kerryttämään pistepottiaan kolmella pisteellä.

Edelliset voitot irtosivat viime viikolla latvialaiselta Zemgalelta ja tappiot Ketterä ja K-Espoota vastaan tulivat hyvinkin ohkaisella rosterilla. Nyt leveyttä löytyy kokoonpanosta aivan erilailla ja tulosta onkin syytä odottaa. Toki se vaatii edelleen tehokasta viimeistelyä hyökkäyspelissä, puolustuspelaaminen onkin sujunut erittäin mallikkaasti.

Maalinsuulle palaa tänään Samu Pakarinen, joka edellisessä ottelussaan piti Zemgalen nollilla. Häntä erinomaisesti tuurannut Verneri Virtanen on toisena maalivahtina mukana.

Puolustukseen palaavat Oskari Kantola ja Kalle Hällfors. Otto Heinonen jää sivuun ja Adam Wolin kokeilee tänään keskushyökkääjän roolia. Pakkiparit tänään ovat:

18 Wehmas Jeremi – 23 Hänninen Jami

7 Kantola Oskari – 49 Västilä Markus

36 Ruusu Elias – 11 Airola Santeri

5 Hällfors Kalle

Hyökkäys vahvistuu melkoisesti, kun pelipaidan jälleen pukevat Verneri Metsänen, Santeri Sillanpää, Ville Nieminen, Perttu Aho sekä Vili-Jesper Koivula. Pois jäävät Emil Järventie, Jakub Kos, Joona Korhonen sekä Alex Stepanek. Vierasvoittoa lähdetään hakemaan ketjuilla:

26 Kangasniemi Okko – 17 Kinnari Aku – 15 Markkula Samu

28 Metsänen Verneri – 20 Aalto Santeri – 72 Sillanpää Santeri

8 Nieminen Ville – 16 Aho Perttu – 24 Koivula Vili-Jesper

52 Ojala Aleksi – 42 Wolin Adam – 9 Nyppeli Jesse

Ylivoimapelaaminen on Hokilta ollut erinomaista, vaikka joukkue ei muutoin ole paljoa onnistumisia saanutkaan. Mestiksen toiseksi parasta ylivoimaa tilastojen mukaan pelanneen Hokin ylivoiman onnistumisprosentti on peräti 36.36%. KOOVEElla prosentti on 15.38%, jolla irtoaa vasta 10. sijoitus sarjan ylivoimataulukosta. Tässä joukkueella on selkeästi parantamisen varaa.

Alivoimalla joukkueet vaihtavatkin paikkaa sijoituksissa. KOOVEEn alivoiman onnistumisprosentti on Mestiksen toiseksi paras ja todella vakuuttava 93.75%. Hokilla puolestaan ei alivoimalla ole kovinkaan hyvin sujunut, sillä onnistumisprosentti on ainoastaan 59.26%, jolla joukkue on toiseksi viimeisenä.

KOOVEE siis lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta helppo vastus ei Hokki tule kotikentällään olemaan. Viime kaudella Hokki voitti kolme keskinäistä kohtaamista neljästä, tosin KOOVEEn voittaessa nimenomaan vieraissa kauden viimeisen taiston.

Ottelu alkaa tuttuun tapaan klo 18.30 ja kotisohville tunnelman siirtää C More asiantuntevasti selostettuna.

Huomenna KOOVEE piipahtaa Rovaniemellä ja tiistaina Hakametsään saapuu TUTO Hockey Turusta. Tervetuloa silloin kannustaman KOOVEE kotivoittoon!