Tiistain tuima taisto TUTO:a vastaan Hakametsässä

Tänään on Hakametsässä luvassa tiukka ja tasainen vääntö, kun turkulaiset ystävämme TUTO Hockeyn paidoissa saapuvat haastamaan KOOVEEta. Joukkueet aloittavat viikon samalla pistemäärällä sijoilta neljä ja viisi, tosin KOOVEElla on kaksi ottelua enemmän pelattunakin.

TUTO saapuu otteluun kolmen perättäisen kotiottelun jälkeen, josta he keräsivät kuusi pistettä. Kaikki kolme ottelua olivat erittäin tasaisia, kaksi ratkesi vasta voittomaalikilpailun kautta ja viimeisimmän TUTO voitti 1-0.

Turkulaisten tehokkaimmat pelaajat ovat olleet ranskalaishyökkääjä Robin Colombian (1+8), Juho Virtanen (4+4), Roope Ranta (2+5) sekä Vili Laitinen (0+7). Maalivahdeista Emil Vuorio (86.05%) on kantanut päävastuun ja Tuomas Aalto (92.96%) on tuurannut häntä mainiosti.

Ylivoimapelaaminen on TUTO:lle hiukan tuottanut tuskaa. Joukkueen onnistumisprosentti 15.62% on vasta Mestiksen yhdeksänneksi paras. Alivoimapelaaminen on sujunut vieläkin kehnommin, sillä 75.00% onnistusprosentti on sarjan kolmanneksi huonointa.

KOOVEEn ylivoimapelaaminen on tosin sujunut vielä turkulaisiakin heikommin, sillä 12.12% on luvattoman heikko ja sillä KOOVEE on vasta sijalla 11. Alivoimapelaaminen puolestaan on KOOVEElla ollut loistavaa. Sarjan toiseksi parhain alivoima on toiminut 91.89% tarkkuudella.

KOOVEEn pistepörssin kärjestä löytyvät Okko Kangasniemi (2+8), Samu Markkula (4+5), Verneri Metsänen (2+3) sekä Jami Hänninen (3+1) tehoillaan. Maalivahtipelaaminen KOOVEElla on ollut ensiluokkaista koko kauden. Tänäänkin torjuntavuorossa oleva Samu Pakarinen (92.57%) ja luukulla oleva Verneri Virtanen (92.31%) ovat olleet huippuvedossa illasta toiseen.

KOOVEE on kauden neljästä kotiottelustaan voittanut kaksi ja hävinnyt saman verran. Viimeisin tappio tuli vasta jatkoajalla, joten pisteitä KOOVVEE on kerännyt seitsemän 12 mahdollisesta. TUTO:n vierassaldo neljästä vierasottelusta on kolme voittoa (yksi jatkoajalla) ja vain yksi tappio. Heidän pistesaaliinsa 8/12.

Kauden avausottelussa Turun Kupittaalla KOOVEE voitti TUTO:n 3-2, maalintekijöinä tuolloin Markkula, Joona Korhonen sekä Santeri Sillanpää. Pakarinen torjui silloin 32 laukausta.

KOOVEEn puolustuksessa tapahtuu pieniä muutoksia viime viikon vieraskiertueeseen nähden. Kapteeni Jeremi Wehmas on tänään poissa ja Kalle Hällfors nousee seiskapakin tontilta ykköspariin. Illan pakkiparit ovat:

7 Kantola Oskari – 5 Hällfors Kalle

36 Ruusu Elias – 23 Hänninen Jami

49 Västilä Markus – 11 Airola Santeri

Myös hyökkääjissä tapahtuu muutoksia. Pois jäävät Adam Wolin, Jesse Nyppeli sekä Aleksi Ojala. Tilalle nousevat Santtu Hakanen, Tomi Iso-Mustajärvi, Jere Kivimäki sekä Emil Järventie. Ketjut näyttävät tänään:

26 Kangasniemi Okko – 27 Hakanen Santtu – 15 Markkula Samu

14 Järventie Emil – 55 Iso-Mustajärvi Tomi – 17 Kinnari Aku

28 Metsänen Verneri – 16 Aho Perttu – 72 Sillanpää Santeri

8 Nieminen Ville – 20 Aalto Santeri – 24 Koivula Vili-Jesper

21 Kivimäki Jere

Ottelu pyörähtää käyntiin klo 18.30 ja hallin ovet ravintoloineen jo 17.30. Paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin ja nauttia syötävistä ja juotavista. Varsinkin Edun Herkkukeittiön Siipibuffa kannattaa testata. Syöt kympillä niin paljon kuin jaksat!