TURUSTA EI TUOMISIA

TUTO – KOOVEE 6 – 3 (2-0,2-3,2-0)

Avauserä isäntien painostusta

TUTO oli ottelun alussa vieraitaan huomattavasti terävämpi ja onnistuikin kahdesti yllättämään Lassi Yrjölän. KOOVEEkin pääsi ajoittain vierailemaan isäntien maalilla, mutta Julius Pohjanoksa piti verkkonsa koskemattomana.

Toisessa erässä maaleja tehtailtiin vuorotahtiin

KOOVEE tuli paremmalla liikkeellä toiseen erään ja onnistuikin kaventamaan pelin 2-1:een, kun Riku Sihvonen onnistuu reilun kahden minuutin kohdalla. TUTO kuittaa kuitenkin nopeasti tämänmaalin. Erän puolessa välissä pääsee Sami Tamminen kokeilemaan rangaistuslaukauksesta eikä erehdy, vaan kaventaa tilanteeksi 3-2. Tämänkin isännät vielä kuittaavat ja ottavat uudelleen kahden maalin johdon. Kerran onnistuu KOOVEEkin, kun Ville Saloranta ohjaa kiekon maaliin.

Kolmannessa erässä KOOVEE tekee työn, mutta TUTO korjaa hedelmät

Kolmannessa erässä KOOVEE teki rajusti töitä tasoituksen eteen, mutta viimeistelystä puuttui se viimeisin terävyys. Isännät kaatoivat kylmää vettä KOOVEEn niskaan onnistumalla siirtymään 5-3 johtoon. KOOVEE pääsi viimeisen viiden mi uutin ajan pelaamaan ylivoimalla, suurimman ajan jopa kuudella neljää vastaan. TUTO onnistui paitsi puolustamisessa, niin myös kertaalleen maalinteossa. Kotimatkalle KOOVEE joutui lähtemään 6-3 tappion kärsineenä.

Perjantaina KOOVEE matkaa Iisalmeen ja sieltä lauantaina Joensuuhun. Ensi viikolla on vielä vierailu Vantaalla, ennen kuin lauantaina päästään kotiluolassa mittaamaan sarjajohtaja Hermeksen.