Työmiehen torstai toi KOOVEElle kolme pistettä

KOOVEE – HOKKI 4-1 (0-0,3-0,1-1)

Kiihkeää kamppailua pisteistä odotettiin Hakametsän illassa nähtävän ja sitä myös saatiin. KOOVEElla oli tänään läpi ottelun päälle työhaalarit, joiden avulla se kaatoi takana vaanineen Hokin kolmella osumalla.

Edellisestä kolmen pisteen kotivoitosta olikin ehtinyt tovi kulua, FPS kaadettiin 11.10. jonka jälkeen kotona on pystytty napsimaan ainoastaan kahden pisteen voittoja.

Viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävä KeuPa HT on enää neljän pisteen päässä, joten edessä on todella jännittävät viikot.

Erä 1:

Vauhdikas ottelu alkoi erittäin tasaisissa merkeissä, joskin varsinkin KOOVEEn osalta hiukan hermostuneissa merkeissä. Hokki oli lähellä avausmaalin tekoakin, mutta onneksi Verneri Virtanen jatkoi loistavia otteitaan maalinsuulla.

KOOVEE sai hiljalleen pelin kuosiinsa ja pystyikin muutamaan pidempään hyökkäykseen. Laukauksiakin sateli mukavasti kohti maalia, mutta myös Kristian Tamminen oli torjuntapäällä ja erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Erä 2:

Hokki pääsi aloittamaan erän ylivoimalla ja jatkoi parisen minuuttia sen jälkeen vahvaa hallintaa. KOOVEEn puolustus Virtasen johdolla kesti myllytyksen kuitenkin loistavasti.

KOOVEE pääsi kuitenkin peliin mukaan ja varsinkin Samuli Vainionpään avausosuma siivitti joukkueen suorastaan lentoon. Vainionpäälle loistavan esityön tekivät Otto Heinonen sekä Kalle “Victor Hedman” Hällfors.

KOOVEE pelasi loppuerän loistavaa kiekkoa ja Hokki oli koko ajan vaikeuksissa liukkaasti liikkuvien isäntiensä kanssa. Sever Bilgili vei joukkueen kahden maalin johtoon erän puolessa väliissä Jere Kivimäen ja Janne Seppäsen syötöistä.

Hokin hyökkäykset olivat vähissä, mutta vaarallisia. Onneksi maalivahdin parhaat ystävät auttoivat Virtasta pitämään kiekon maaliviivan paremmalla puolella. Vielä ennen erän loppua KOOVEE iski, tällä kertaa komean laukauksen esitti Joona Lehtinen. Syöttöpisteet sekä Heinoselle että Tomi Purmolalle.

Erä 3:

Hokki tuli kovalla sykkeellä päätöserään, jota auttoi vielä KOOVEElle tuomittu neljän minuutin jäähy. Nuo minuutit KOOVEE taisteli erinomaisesti ja sai pidettyä vieraat maaleitta. Yhdeksän sekuntia jäähyjen päättymisestä esitti Tomi “Samin veli” Niku sooloesityksen, jonka päätteeksi hän lirutti kiekon ohi Virtasenkin.

Vieraat hakivat vimmatusti lisäosumia, mutta KOOVEEn uhrautuva ja järkevä puolustuspeli pystyi estämään lisämaalien syntymisen. Samu Markkula iski lopullisen niitin tyhjiin Seppäsen ja Vainionpään syötöistä.

Lauantaina KOOVEE matkustaa Imatralle Ketterän vieraaksi hakemaan neljättä perättäistä voittoa. Mikäli työmoraali on samalla tasolla kuin viime peleissä, on putken jatkuminenkin lähellä.