Verneri Virtanen nollasi K-Vantaan – Kolme tärkeää sarjapistettä Tampereelle

K-Vantaa – KOOVEE 0-1 (0-1,0-0,0-0)

Rovaniemeltä kaksi pistettä saalistanut KOOVEE lähti Vantaalle pisteet silmissä kiiluen. Pudotuspelipaikkaan oli matkaa kymmenen pistettä, mutta pisteen takana vaani torstaina Hakametsään saapuva Hokki.

KOOVEE myös onnistui tavoitteessaan, sillä kolme tärkeää pistetttä matkasi joukkueen mukana Tampereelle. Erittäin hyvä taisteluvoitto KOOVEElta.

Erä 1:

Erä lähti tasaisissa merkeissä liikkeelle, hiukan hermostunutta pelaamistakin molemmilta joukkueilta. Ottelun alun paras maalipaikka oli Kalle Hällforsilla, joka pääsi laukomaan kovan lyöntilaukausen suoraan syötöstä. Juuso Helomaa isäntien maalilla kuitenkin piti maalinsa koskemattomana.

KOOVEE pääsi ylivoimalla mukavasti pyörittämään peliä isäntien päädyssä, mutta paria semihyvää paikkaa lukuunottamatta ei tulosta syntynyt. Sen sijaan sitä syntyi alivoimalla, kun keskialueen riiston jälkeen Satuu Hakanen imi vantaalaispuolustajan itseensä ja syötti poikittain mukana olleelle Samu Markkulalle jolla oli helppo työ siirtää kiekko maaliin.

Maalin jälkeen kotijoukkue hienokseltaan hallitsi peliä, mutta KOOVEEn puolustus Verneri Virtasen johdolla piti pintansa. Aivan erän lopussa oli pirteästi pelanneella Emil Järventiellä paikka viedä joukkue jo kahden maalin johtoonkin, mutta Helomaa oli tilanteessa etevämpi.

Erä 2:

Molemmat joukkueet pääsivät ylivoimalla kokeilemaan maalintekoa, mutta kumpikaan ei saanut aivan riittävän hyviä paikkoja rakennettua. Kaksikko Hakanen-Markkula oli lähellä uusia avauserän alivoimaosumansa, mutta tällä kertaa vantaalaisten puolustus oli hereillä.

Seuraavan ylivoimansa aikana K-Vantaa oli pariinkin otteeseen erittäin lähellä tasoitusta. Kertaalleen katseltiin kuvanauhaltakin, menikö kiekko maaliin vai ei. Eihän se mennyt, joten KOOVEEn johto säilyi edelleen.

Kotijoukkue jatkoi tilanteiden luomista ja laukoi erittäin hanakasti, KOOVEEn onneksi sihti ei ollut kohdillaan. Maalille asti tulleet laukaukset Virtanen torjui kylmän viileästi, kuten erän päätösminuutilla Niklas Nordgrenin rangaistuslaukauksenkin.

Erä 3:

Päätöserästä ei ainakaan vauhtia puuttunut, kun molemmat joukkueet hakivat maalia. KOOVEE toki enemmän myös puolustukseen satsaten, muttei missään nimessä “parkkeerannut bussia maalia eteen”.

KOOVEElla oli oma erittäin vahva painostushetkensä erässä, mutta ei suostunut kiekko menemään maaliin sitten millään. K-Vantaa pääsi jälleen ylivoimalla myllyttämään melkoisesti, mutta tänään oli maalivahtien päivä.

Vantaalaisten yritys tasoittaa oli erittäin kovaa, mutta tuloksetonta. Pitkään isännät yrittivät ilman maalivahtiakin tasoitusta, mutta KOOVEE oli lopulta lähempänä maalintekemistä. Kotijoukkueen kiri sai kovan kolauksen, kun Okko Kangasniemi yritti kalastaa KOOVEElle jäähyä tuloksena ainoastaan jäähy hänelle itselleen.

Verneri Virtaselle uran ensimmäinen nollapeli Mestiksessä, se vaati 29 torjuntaa. Koko joukkue tosin ansaitsee ison kiitoksen, nyt peli pysyi paketissa koko 60 minuutta. Tästä on hyvä jatkaa torstaina Hakametsässä Kajaanin Hokkia vastaa. Tule sinäkin paikan päälle kannustamaan KOOVEE kotivoittoon!