Viihdyttävää jääkiekkoa tänään Hakametsässä, perinteinen FPS saapuu KOOVEEn vieraaksi

KOOVEE kohtaa tänään Mestiksessä FPS:n Forssasta. Sarjanousijan alkukausi on ollut vaisu ja heillä onkin vasta yksi voitto hankittuna ja sijoitus löytyy sarjataulukon hänniltä. KOOVEE puolestaan on neljäntenä ja hamuaa lisää pisteitä vieraidensa kustannuksella.

Päävalmentaja Juuso Hahl kuitenkin varoittelee aliarvioimasta vastustajaa.

“FPS on sitkeä, taisteleva ja periksiantamaton joukkue, jonka kanssa saa olla kyllä tarkkana. Asenne täytyy olla kohdillaan, mikäli mielii pisteitä tänään napata.”

Forssalaiset lähtevät otteluun kolme kotitappiota allaan. Edellinen voitto on viimeisimmästä vieraspelistä, jossa he Turussa kävivät nappaamassa kauden toistaiseksi ainoan voittonsa. Heidän paras pistemiehensä on hyökkääjä Totte Moberg 2+1 tehoilla. Nimekkäin hyökkääjä Juhani Tamminen on toistaiseksi saalistunut kaksi syöttöpistettä.

KOOVEEn pelit ovat viime aikoina noudatteneet hiukan vuoristoratamaista kaavaa. Voitto ja tappio ovat vuorotelleet. Toivottavasti tämä kaava ei kuitenkaan jatku, sillä edellisessä pelissä tuli hieno vierasvoitto TUTO:sta. Kaksi edellistä kotiottelua on päättynyt tappioihin, joten on korkea aika palata myös kotivoittojen tielle.

KOOVEEn kultaista kypärää kantaa kanadalainen Liam Finlay, joka on ihastuttanut yleisöä taitavilla otteillaan saalistaen samalla tehot 3+6. Häntä ovat hyvin tukeneet sekä Niko Lahtinen että Joona Koppanen, joilla on kasassa kahdeksan tehopistettä.

Uudet tulokkaat Eero Savilahti sekä Matias Haaranen ovat tervetullut lisä valmentajan pelikirjaan.

“Molemmat tuovat tullessaan rutkasti kokemusta. Eeron myötä saamme mm. aloitusosaamista, mutta molemmat tuovat ennen kaikkea kiekollista osaamista meidän peliimme.”

Päävalmentajan mukaan joukkueen pelaaminen kehittyy koko ajan. Mitä enemmän joukkue saa harjoitella yhdessä, sitä paremmin alkavat uuden valmentajankin opit upota pelaajien mieleen.

“Hyvillä fiiliksillä lähdetään tänäänkin pelaamaan. Olemme tiedostaneet, että peliä täytyy pystyä koko ajan pystyä kehittämään. Tämä näkyi hyvin viime viikon otteluissa, missä saimme puolustuspelaamista tiivistettyä jo melko hyvälle mallille. Tämä lohkomuotoinen sarja antaa meille varsinkin sellaisen hyvän edun, että koska pitkiä pelimatkoja ei ole, pystymme paremmin keskittymään harjoitteluun pelien välissä.”

Tänään Hakametsässä klo 18.30 KOOVEE – FPS

Liput ennakkoon joko Neste K Kekkosentieltä tai:  https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-fps-2020-1

maskipakko ja terveys edellä

Muista saapua hallille ainoastaan täysin terveenä!

Edellytämme katsojien käyttävän kasvomaskia hallissa.

Muista hyvä käsihygienia! pese kädet usein saippualla ja käytä käsidesiä.

Turvaväli sekä katsomoissa että käytävillä.

Meidän jokaisen etu on toimia ohjeiden mukaan ja mahdollistaa pelien jatkuminen!