Viikkoraportti: Välieräpaikka tuli pitkän kaavan kautta, vastaan seuraavaksi vaarallinen Ketterä

Viime viikko oli KOOVEE:n kannalta hiukan kaksijakoinen. Kotona K-Vantaasta otettiin tyylikäs 5-2 voitto, mutta perjantaina Tikkurilassa olikin jo vaikeampaa. Vieraskaukalossa KOOVEE:n viimeistely ei ollut kohdillaan ja kun kotijoukkue puolestaan oli löytänyt tehonsa, kirjattiin isännille 6-1 voitto ja ratkaisu siirtyi jatkoerään.

Suomen cupissa jatkoerä pelataan loppuun asti eli vaikka vantaalaiset onnistuivat ensiksi maalinteossa, niin ottelu ei suinkaan vielä ratkennut. Otto Mäkinen tasoittaa pelin ja sen jälkeen lisämaaleja ei enää nähdä, joten lopullista ratkaisua haetaan voittomaalilaukauksien kautta. Tarvitaan seitsemän paria, ennen kuin välieriin jatkava joukkue selviää. Illan sankareita Mäkisen lisäksi ovat ratkaisevan voittolaukuksen juoninut Janne Seppänen sekä loistavasti torjunut Kristian Tamminen. Tammisen videohaastattelukin löytyy KOOVEE:n Youtube-kanavalta https://youtu.be/3ue8NO3ieyw

Tällä viikolla välierissä vastaan luistelee Imatran Ketterä eli viime kauden Mestismestari. Ketterä pudotti puolivälierissä Peliitat, siinä parissa ratkaisu löytyi jatkoerässä. Ketterä on erittäin hyvä joukkue, jonka vahvuus on tehokkaassa hyökkäyspelaamisessa. KOOVEE:n heikoin osa-alue syksyn peleissä on ollut puolustusalueen puolustuspeli, joten nyt sitä on parannettava rutkasti, mikäli mielii edetä cupin finaaliin.

Ottelusarja alkaa Tampereelta keskiviikkona, kun klo 19 Haka 2:ssa putoaa aloituskiekko jäähän. Finaalipaikka ratkeaa perjantaina Imatralla ja samoin periaattein kuin puolivälierätkin:

Välierät pelataan paras kahdesta -menetelmällä. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa pelataan 60 min ilman jatkoaikaa tai voittomaalikilpailua. Ottelut voivat siis päättyä tasan. Voitosta saa kaksi pistettä, tasapelistä yhden. Mikäli voitot ovat tasan, tai molemmat ottelut päättyneet tasapeliin ja siten pisteet ovat 2-2, pelataan toisen osaottelun jälkeen 20 minuutin mittainen jatkoeräottelu. MIkäli jatkoerä on 20 minuutin jälkeen tasan, ratkaistaan otteluparin voittaja voittomaalikilpailulla.

Toisessa välieräparissa kohtaavat Hermes ja SaPKo. Hermes pudotti Jokipojat ja SaPKo puolestaan IPK:n. Suomen cupin finaali puolestaan pelataan 8.11. Hartwall-areenalla, Karjala turnauksen yhteydessä.

Liput keskiviikon kotiotteluun kannattaa hankkia ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-kettera-2019-1

Tervetuloa kannustamaan KOOVEE Suomen cupin finaaliin!

Kuuntele valmentaja Juha Selinin mietteet maanantain aamujäiden jälkeen: