
PERJANTAI-ILLAN HUUMAA HAKAMETSÄSSÄ
Lapin Taikaa tuo Hakametsän iltaan RoKi, joka lähtee metsästämään kauden neljättä voittoaan KOOVEEsta. Isännät ovat kuitenkin vahvistaneet rivejään ja lisäenergiaa tuo oman kasvatin, NHL-pelaaja Henri Jokiharjun vierailu hallissa
KOOVEEn viikko alkoi hienosti vierasvoitolla SaPKosta. Kovalla asenteella pelannut KOOVEE pystyi puolustamaan tiiviisti ja pitämään tasakentällisin nollilla. Ainoan maalinsa pässipaidat onnistuivat tekemään ylivoimalla. Jatkoajalla tulleen voiton sankarina olivat jälleen mainioita torjuntoja esittänyt Tomi Risteli sekä 1+1 tehot iskenyt puolustaja Jerry Laakso. Voittomaalin jatkoajalla iski Miro Nalli.
Savonlinnan ottelussa KOOVEEn paidassa viilettivät myös tuoreet hankinnat Juuso Walli sekä Elias Elomaa. Varsinkin puolustaja Wallin jykevät otteet tiivistivät tamperelaisten puolustuspelaamista. Elomaa tuo tullessaan leveyttä KOOVEEn hyökkäyskalustoon ja kilpailua peliajasta alkaa mukavasti löytymään joka pelipaikalle.
RoKi on tällä hetkellä sarjassa seitsemäntenä ja pinnistelee pysyäkseen play off-viivan yläpuolella. Tampereelle joukkue saapuu kahden ottelun tappioputkessa, sillä viime viikon ottelut TUTOa ja SaPKoa vastaan tuottivat pelkästään tappioita. Edellinen voitto RoKilla onkin nimenomaan KOOVEEsta, jonka he voittivat kotonaan parisen viikkoa takaperin.
Rovaniemeläiset kärsivät viime viikolla tehottomuudesta, tehden kahdessa ottelussaan ainoastaan kolme maalia. Näistä kaksi merkittiin Olli-Matti Järvelän nimiin. Joukkueen tehot ovat muutoin levänneet pitkälti Julius Hermosen harteilla, joka kuitenkin viime viikolla pelasi normaalia vaisummin.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella toisensa kolmasti. RoKi on kaikki nuo voittaneet, Tampereella tosin vasta jatkoajalla. KOOVEE lähtee nyt siis ottamaan ensimmäistä voittoaan pohjoisista vieraistaan.
KOOVEEn edelliset ottelut | RoKin edelliset ottelut | Edelliset keskinäiset ottelut |
SaPKo – KOOVEE 1 – 2 ja | RoKi – TUTO 1 – 5 | RoKi – KOOVEE 8 -2 |
KeuPa HT – KOOVEE 4 – 1 | SaPKo – RoKi 5 – 2 | RoKi – KOOVEE 3 -2 |
KOOVEE – Jokipojat 3 -8 | RoKi – KOOVEE 8 -2 | KOOVEE – RoKi 3 – 4 ja |
KOOVEE – KiVa 4 – 2 | RoKi – KeuPa HT 2 -6 |
|
RoKi – KOOVEE 8 -2 | Peliitat – RoKi 1 – 4 |
|
KOOVEEn pistekärki | RoKin pistekärki |
Vili-Jesper Koivula 16 + 10 =26 | Julius Hermonen 16 + 11 = 27 |
Ville Saloranta 14 + 12 = 26 | Ville Gabin 9 + 14 = 23 |
Erik Ahopelto 4 + 18 = 22 | Christoffer Seppelin 7 + 12 = 19 |
Niki Huovinen 7 + 11 = 18 | Aleksi Poikola 2 + 17 = 19 |
Julius Valtonen 7 + 10 = 17 | Olli-Aleksi Pietilä 8 + 10 = 18 |
Seuraa heitä:
Jerry Laakso, KOOVEE: Pelaa isoja minuutteja, onnistumisia molemmissa päädyissä
Ville Saloranta, KOOVEE: Kisaa Koivulan kanssa kultakypärästä, pisteillä tänäänkin
Tomi Risteli, KOOVEE: Se viimeinen lukko, joka haamutorjunnoillaan kesyttää vastustajan hyökkääjät
Samuli Rahikainen, RoKi: Väkkärä kiekollinen puolustaja, alati vaarallinen
Kasper Elo, RoKi: Palaa sairastuvalta takaisin kokoonpanoon, kunnossa ollessaan vaarallinen
Christoffer Seppelin, RoKi: Työtätekevä pörriäinen, paikan saadessaan onnistuu usein
Sentteri Erik Ahopellon ja päävalmentaja Juha Pajuojan mietteet:
Kertoimia ei vielä ollut saatavilla. RoKi tulee olemaan Veikkauksen ennakkosuosikki. Vierasvoittoa voi pelata, mikäli se ylitää 1.80 kertoimen. KOOVEEn kotivoittoa kannattaa yrittää vähintään 3.40 kertoimella. Tasapeliä ehkä 4.70 ylittävillä kertoimilla.
Ottelu pelataan Hakametsässä klo 18:30 alkaen.
Katsottavissa Elisa Viihde Sport 3-kanavalta. Lähetys alkaa klo 18:20
Seuraava kotiottelu on keskiviikkona 30.1. Hakametsässä klo 18.30. Vastassa rakas paikallisvastustaja LeKi.
Liput ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-leki-2019
Tervetuloa kannustamaan KOOVEE silloinkin kotivoittoon!