
KOOVEE päättää vuoden 2019 kotivoittoon
koovee – k-vantaa 4 – 1 (0-0, 1-1, 3-0)
KOOVEE oli ottanut opikseen lauantaisesta tappiostaan ja aloitti nyt ottelun pirteästi. Hetken bussijaloista kärsinyt K-Vantaa pääsi peliin mukaan ylivoimansa kautta, mutta maaleja ei kuitenkaan erässä nähty. KOOVEEn maalissa ensimmäistä kertaa tällä kaudella torjunut Tomi Risteli näytti taitojen olevan tallella ja otti muutaman näyttävän kopin.

Toinen erä oli vauhdikas ja tasainen, molemmilla joukkueilla oli vahvat hetkensä hyökkäyspäädyssä. KOOVEE sai luotua useammankin vaarallisen tilanteen, mutta tällä kertaa oli vieraiden maalivahti Aleksanteri Heiskanen liekeissä. Tosin, KOOVEEn hyökkäykset ajautuivat hiukan liian lähelle vieraiden maalia eikä onnetarkaan ollut oikein suosiollinen. Ottelun avausmaalin iski K-Vantaa ylivoimalla, kun Harri Kainulainen käytti puolustajaa maskina ja yllätti Ristelin tarkalla etunurkkalaukauksella. Sama mies pääsi lähes heti perään yrittämään toista maaliaan rangaistuslaukauksesta, mutta sihti oli tällä kertaa pielessä. KOOVEEkin onnistui maalinteossa, kun pitkän pyörityksen päätteeksi Roby Järventie pääsi nostamaan kiekon ohi jäässä maanneen Heiskasen. Tasatilanteessa 1-1 siirryttiin toiselle tauolle.

Päätöserässä KOOVEE pystyi pykälän tasoaan vielä nostamaan ja siirtämään painetta vantaalaisten päätyyn. Vahva pelaaminen toi myös tulosta, kun Miika Heikkilä pääsi iskemään ottelun voittomaaliksi jääneen 2-1 osuman. K-Vantaa yritti raivokkaasti tasoitusta ja otti maalivahdinkin pois jo kun reilu neljä minuuttia oli erää jäljellä. KOOVEE puolusti todella tehokkaasti ja pääsi kahdesti iskemään itse kiekon tyhjään verkkoon. Juho Jokiharju ja Erik Ahopelto pääsivät kaunistelemaan pistesaldoaan maalien merkeissä.

KOOVEE nousi voitollaan sarjataulukossa toiseksi, ollen edelleen pisteen päässä Ketterästä.

Tampereen KOOVEE toivottaa kannattajilleen rauhallista Uutta Vuotta ja toivottaa kaikki tervetulleiksi lauantaina 4.1. klo 17 kun pelit jälleen jatkuvat. Tuolloin vastaan luistelee Jokipojat.