KOOVEE tänään Ketterän vieraaksi pahasti vajaamiehisenä – yhdeksän kenttäpelaajaa terveenä

Kahdesti tällä viikola latvialaisen HK Zemgalen kaatanut KOOVEE matkustaa jo toisena lauantaina peräkkäin Imatralle Ketterän vieraaksi. Viikko sitten Ketterä otti kauden avausvoittonsa kaadettuaan KOOVEEn 4-1, joten joukkueella olisi ollut hiukan kalavelkoja makseltavana.

KOOVEE tosin lähtee otteluun todella vajaalukuisella joukkueella, sillä sairastupa täyttyi loppuviikosta. Peräti 15 pelaajaa on sairauksien vuoksi poissa kokoonapanosta ja jalkeille saadaan ainoastaan yhdeksän kenttäpelaajaa.

KOOVEE yritti saada ottelua siirrettäväksi toiseen ajankohtaan, mutta Ketterä ei tähän kuitenkaan suostunut. Sanomattakin selvää, että noin vajaalla kokoonpanolla ei kunnollista ottelua Imatralla saada aikaiseksi.

Maalivahdit tänään Verneri Virtanen, Reima-Ville Roos

Kolme puolustajaa: Jeremi Wehmas, Jami Hänninen, Adam Wolin.

Hyökkääjiä kuusi: Samu Markkula, Aku Kinnari, Okko Kangasniemi, Santeri Aalto, Perttu Aho, Jesse Nyppeli.